Tässä taannoin televiisiossa lähetettiin brittisarjaa arkiaamuisin.Satuin vain olemaan paikalla sinä aamuna kun sarja alkoi ja siitä se lähti sitten. Aamuisin toimitin lapset kouluun mitä pikimmin, mies sai kyytiä töihinlähtöön ja jne. Järjestin paikkani sohvalle; peitto, tyynyt hyvin , kunnon kahvia ja nenäliinat , koira oli järjestetty jalkojeni päälle todellisuutta ja lämpöä luomaan.Montakohan valhetta ja tekosyytä jouduinkaan keksimään noiden noin kahden kuukauden aikana jolloin sarjaa esitettiin... Lääkäriajat eivät käyneet, remonttimiehet eivät voineet tulla, työvuorojakin taisi lipsua ohi, puhumattakaan niin pienestä asiasta kuin lapsen kouluuntutustuminen. Täytyy siis tunnustaa. Miehen vikahan tämä siis oli loppujen lopuksi, ei ollut ohjelmoimassa yhtään mitään mihinkään  nauhalle.

Vein lapseni ekaluokan opettajan eteen ja pahoittelin tietysti sitä etten  millään ehtinyt...voinut jäädä odottelemaan tunniksi ja että ymmärtäisikö opettaja sen? Minähän en suoranaisesti valehdellut ja opettaja-kulta ehätti selittämään puolestani, että kyllä hän käsittää että töitäkin pitää tehdä ja että huonosti olivat miettineet tutustumisajatkin....Bonuksena hän tarjoutui vielä kiikuttamaan kuopuksen ja koulukkaan päiväkotiin ( matka ei ole paha...) . Onneksi hän ei huomannut takin alta vilkkuvia trikoopöksyjä jotka olisivat voineet olla vaikka pyjamanhousut.Ja niin sitten sain katsottua kriittiset hetket, itkettyä viimeiset itkut sarjan tiimoilta. Iltapäivällä soitin ja kiitin opettajaa joustavuudesta , onneksi puhelias opettaja ehti selittämään vanhempien kiireitä ja työn haasteita(!!!!!???), eipä tullut sitten omaa tarvetta ja tilaisuutta puuttua moiseen. No harmittiko moinen luikuri ja niljakas käytökseni itseäni kertaakaan? Juu siinä vaiheessa kun sarja päättyi onnettomasti ja ei-toivomallani tavalla.