tässä on aasi

                              

Mitä tapahtuu naiselle kun jotain tapahtuu. Läski on ikuista , vaan entä sitten jos läski muuttuukin muuksi. Miten ylipaino vaikuttaa naisen olemiseen, itsetuntoon ja hormonitoimintaan=haluihin.?

 

Joku voisi sanoa että ei millään lailla, toinen sanoisi että kovin monella tasolla ne muutokset tapahtuvat. Satakiloinen keijukainen muuttuessaan normaalipainoiseksi naiseksi on tehnyt sisimmässään melkoisen työn jo etukäteen, sijoittaessaan suuhunpantavan tilalle elämäänsä monta muuta asiaa. Siis MIELEN työ on yhtä tärkeää kuin se todellinen fyysinen painonpudotus.Kahdenkymmenenkilon pudottaminen merkitsee naiseuden löytymistä hórmonitoiminnan kautta, naisen fysiikan muuttuessa.

Ylipainoinen nainen oli muninut lapsia, synnyttänyt ja kasvattanut heitä kymmenen vuotta. Mies aina väliin pannut porkkanaa laihduttamisesta ja timanteista- laihduta ja saat turkin, laihduta ja saat timantin. Paskanlati. Työ piti tehdä, äitiys sovittaa, raskas työ suorittaa. Kunnes kauniina päivänä iski tajuntaan se että ylensyönti ei korvaa rakkaudennälkää. Työtä tehtiin kolme vuotta( siis psyykkistä ) , vajaan vuoden aikana poistui elimistöstä se kaikkien vuosien aikana hankkittu rasva ja paska., henkinen ja fyysinen.

Tapasin ihmisiä jotka eivät tunnistaneet vuoden jäkeen. kaikkein mieleenpainuvin kohtaaminen oli miehen kanssa jonka olin tavannut vuosi sitten jolloin mies oli hintelä, ruskeasilmäinen ja omasi kauniin lauluäänen ja esiintymisenilon. Tasan vuosi ensitapaamisen jälkeen kohtasimme ja hän ei tunnistanut minua , enkä minä häntä. Itse olin laihtunut , hän puolestaan muuttunut lihaksikkaaksi, salskeaksi ja komeaksi. Muutaman minuutin kohtaaminen kertoi puolin ja toisin sen että kumpikin oli tehnyt itsessään jotain tärkeää. Toistemme tunnistaminen ei ollut helppoa ja muutoksen silmiinpistävyys oli sen verran kova juttu että kumpikaan ei asiaa halunnut ruotia , vaan siirryimme muihin juttuihin ja ihmisiin. Olimme kuin emme olisi kuunaan tavanneet.

Itse ajattelin että näin se menee, ne ihmiset jotka eivät tuolloin sinua kohdanneet ja hyväksyneet ovat eri asemassa kuin ne jotka nyt tulevassa elämässä tapaat. Läski on läski., vaikkakin lahjakas. Itse iloitsen naiseuden ja hrmonitoiminnan viimeisistä hitaista.On ihanaa kun kaunis mies ihailee, nuori poika auttaa laukkujen kanssa. On helppo olla kun ruoka ei hallitse tunteita vaan hormonit perkeleet vie.Ylipaino sinällään kyllä hiljentää seksuaalista halukkuutta. Ylipainosta seuraa väsymystä ja haluttomuutta aika monella ja "lihavat on lepposia " on lähinnä lohtulause.

Miksi oli vaikea laihduttaa bitseään? Vielä vaikeampaa on laittaa itsensä alttiiksi asioille jotka tuovat tuskaa ja satuttavat. On helppo kerätä kilpeä ja fyysistä suojaa henkisen heikkouden  tilalle. Mutta kun tilalle tulee oman kehon hahmottaminen, onnistunut ja mielihyvälähtöinen seksi, elämässä onnistumisen ja jaksamisen mahdollisuudet joita ylipaino on rajannut  tulee huikea tunne oman itsensä hallitsemisesta ja oivaltamiseta. Elämä voi olla nautinnollista ja upeaa ilan tajutonta syömistä.

Seksi ja seksuaalisuus voi tulla tilalle ja antaa samanlaisia tyydyttäviä tunteita kuin jatkuva mahan täyttäminen. Samalla on pakko arvioida oma parisuhde ja sen rasvaisuus. Mutta se onki n sitten taas toinen juttu.

 

Iloa ja energiaa kevätrykimisiin.

Tässä joku aika sitten , aivan tavallisena lauantai-iltana tuli otettua opetus. Lauantai-illallinen oli uunissa, sauna kuumana ja saunakaljat kylmänä. Riisuin vaatteitani ja ajattelin että hilppasen saunaan nauttimaan , kiskon karvoitukset irti, lakkaan kynnet ja pistän itseni muutoinkin naiselliseen kuosiin. Rankan viikon jälkeen maistuu tietysti muutama ohranen.Koira tuli ilmoittamaan itsestään saunan ovelle, halusi nyt sit ulos tarpeilleen. Nooh, se oli kyllä esikoislapsen vuoro viedä doggie ulos, mutta kerrankos sitä äiti voi joustaa...  kiskaisin farkut jalkaan ja sattumanvaraisen ihokkaan ylleni. Ulos ovesta ja koira tempaisi minut nurin ulkoportaisiin. Kuului vain kopsahdus, sattui hirveästi ja makasin ulkona pitkällään. Koira istahti viereen. Yritin nousta ylös, vaan kun en päässyt, maa oli märkää, minä makasin lätäkössä litimärkänä ja sitten sattui taas. Aloin huutaa, pyysin koiraa haukkumaan ( ei  totellut kun yleensä sen piti olla hiljaa ). Mies näytti touhuilevan keittiössä, naukkaili välillä viinilasista- puuhasteli. Eikä vilkaissutkaan ulos, eikä edes kuullut vaikka huusin kuinka. Ylös en päässyt, jalka turposi.Huusin ja mesosin ja aika kului eikä kukaan kulkenut lauantaina ohitse. Paitsi naapurin rouva joka kuuli huudon,  ja haki miehen apuun. Totesivat että pitää tuo nainen tuosta saada sairaalaan ja alkoivat touhuta ambulanssia paikalle vastusteluista huolimatta. Mies ihmetteli kun sihisin ja sähisin että "ei ambulanssia, tuo kalsarit ". Ei tullut kiireessa laitettua alusvaatteita päälle. Kyyti tuli nopeasti- nopeammin kuin mies ehti käydä alusvaatelaatikolla. Kaksi ihan siistiä ja raavasta miestä. Farkkujen lahje leikattiin koska en suostunut ottamaan niitä pois..jostain syystä.Ensihoitajia hieman ihmetytti ja harmittelivat uppiniskaisuuttani kun menee hienot farkut???! Joo, ei harmita.On joo märät mut ei nyt riisuta. Seitsemänvuotiaskin siihen sitten ehätti paikalle kyselemään Tv:ä seuranneena että " Tohtori, tohtori mikä on tilanne ". Pohtivat siinä ensihoitajat jalan murtuneen ja kipsiin, kipsiin useiksi viikoiksi. Laittoivat äidin autoon ja kuskaamaan eteenpäin.Autossa kysyivät että kuinka on olenko ottanut alkoholia kun on lauantai ; ihan just silloin välähti että nyt otan kyllä vastinetta reissusta. Valitin ja valitin ja lopputulema olikin ihanan huumaava piikki persuksiin ( kun se EHKÄ oli murtunut ). Leijailin taivaissa, höpöttelin ja tunsin olevani turvallisissa käsissä.Kyselin lupaa lähteä hiihtoreissulle parin viikon kuluttua, ihan muutaman vilkaisun sain siinä lavitsalla osakseni. Olo oli tosin jo kohentunut kummasti.Laulattikin.

Perillä sitten tuli tomera hoitajatäti laittamaan potilasta  asianmukaiseen kuntoon, kerroin että kiireessä nyt kävi niin että pöksyt unohtuivat laittaa joten en voisi riisua ellei hän toisi tilalle jotain pöksyjä ja piikkiä koska jalkaani koski.Sainkin sitten oikein kauniit pyjamanhousut ja putkisukat. Koska jalka ei ollut sitten murtunut siirryin sairaalan pyjama päällä  tuhannen päissäni  taksilla takaisin kotiin. Varmuudeksi tilasin vielä kunnon kipupiikin koska saunaolut jäi ottamatta.
Aina siis kannattaa muistaa vanha viisaus; puhtaat alushousut ja rintsikat...koskaan ei voi tietää milloin joutuu sairaalaan!

Tässä taannoin televiisiossa lähetettiin brittisarjaa arkiaamuisin.Satuin vain olemaan paikalla sinä aamuna kun sarja alkoi ja siitä se lähti sitten. Aamuisin toimitin lapset kouluun mitä pikimmin, mies sai kyytiä töihinlähtöön ja jne. Järjestin paikkani sohvalle; peitto, tyynyt hyvin , kunnon kahvia ja nenäliinat , koira oli järjestetty jalkojeni päälle todellisuutta ja lämpöä luomaan.Montakohan valhetta ja tekosyytä jouduinkaan keksimään noiden noin kahden kuukauden aikana jolloin sarjaa esitettiin... Lääkäriajat eivät käyneet, remonttimiehet eivät voineet tulla, työvuorojakin taisi lipsua ohi, puhumattakaan niin pienestä asiasta kuin lapsen kouluuntutustuminen. Täytyy siis tunnustaa. Miehen vikahan tämä siis oli loppujen lopuksi, ei ollut ohjelmoimassa yhtään mitään mihinkään  nauhalle.

Vein lapseni ekaluokan opettajan eteen ja pahoittelin tietysti sitä etten  millään ehtinyt...voinut jäädä odottelemaan tunniksi ja että ymmärtäisikö opettaja sen? Minähän en suoranaisesti valehdellut ja opettaja-kulta ehätti selittämään puolestani, että kyllä hän käsittää että töitäkin pitää tehdä ja että huonosti olivat miettineet tutustumisajatkin....Bonuksena hän tarjoutui vielä kiikuttamaan kuopuksen ja koulukkaan päiväkotiin ( matka ei ole paha...) . Onneksi hän ei huomannut takin alta vilkkuvia trikoopöksyjä jotka olisivat voineet olla vaikka pyjamanhousut.Ja niin sitten sain katsottua kriittiset hetket, itkettyä viimeiset itkut sarjan tiimoilta. Iltapäivällä soitin ja kiitin opettajaa joustavuudesta , onneksi puhelias opettaja ehti selittämään vanhempien kiireitä ja työn haasteita(!!!!!???), eipä tullut sitten omaa tarvetta ja tilaisuutta puuttua moiseen. No harmittiko moinen luikuri ja niljakas käytökseni itseäni kertaakaan? Juu siinä vaiheessa kun sarja päättyi onnettomasti ja ei-toivomallani tavalla.